keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Luna 2v.!




Synttäreiden kunniaksi Luna pääsee viikonloppuna starttaamaan ensimmäiset viralliset agilitykisat. :)

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Agilitytreenejä

Palasimme joulutauolta taas agilityn pariin. Perjantaina meillä oli treenit Kajaanissa ja lauantaina kävimme treenailemassa Lieksassa. Molempiin treeneihin pääsi molemmat tytöt, Hilla ja Luna.

Perjantain radan piti olla helppo, mutta kouluttaja päättikin laittaa muutaman vaikean kohdan mukaan. No, ihan hyvä niin, koska olipahan siinä sitten Hillallekin haastetta. Radalla oli leieröintiä, poispäinkäännös, putkijarruja, flippi, päällejuoksu ja sitten tietty ihan perus valssi ja sokkari. Rata alkoi heti ekana kepeillä, eikä radalla ollut kontakteja.

Hillan kanssa mietin tuota poispäinkääntöä ja leieröintiä, koska niitä ei olla sen kanssa oikeastaan edes tehty. Harjoittelimme alussa pelkästään leieröinti kohtaa ja kyllähän se vähän vaikea Hillalle oli. Apupalkkaajan avulla saatiin kuitenkin jotenkin se sujumaan. Vaihdettiin sitten niin etten tehnyt Hillan kanssa leieröintiä vaan juoksin Hillan vierellä.

Rata sujui Hillan kanssa vauhdikkaasti ja melko sujuvasti. Pieniä virheitä sinne tuli kun ohjaaja ei osannut oikein aina ajoittaa ohjauksiaan. ;) Hilla kuitenkin juoksi kovaa ja teki töitä täysillä. Lopuksi otettiin koko rata ja nollanahan se meni. Hillan kanssa agility tuntuu vaan nykyään niin helpolta ja rennolta, tälläistä fiilistä olen jo pitkään hakenut! :)

Lunan ylitti perjantaina kyllä minun odotukset täysin. Ajattelin etten ehtisi sen mukaan ja epäröin leieröinnin suhteen. Se kuitenkin sujui ihan mielettömän hyvin ja kyllä itsekin totesin ihan että vau mitä menoa! Luna vain liiteli nätisti ja minullakaan ei ollut kiireen tunnetta. Putkijarrujen kanssa ja meno sen jälkeen oli minulle aluksi melko vaikeaa. Rytmitys vain vieläkin on Lunan kanssa joissakin kohin hankalaa. No, tätä täytyy vain treenata. Perjantain jälkeen voisin jopa uskaltautua ostamaan kisalisenssin tällekin vuodelle..

Lauantaina kävimme Lieksassa treenaamassa. Rata oli melko lyhyt, mutta siinä oli pari mukavan haastavaa kohtaa. Hillahan suoritti radan heti ensimmäisenä nollana läpi. Lunan kanssa vaikeuksia teetti vaikea keppikulma. Keppikulmien harjoittelu on selvästi jäänyt vähemmälle, eikä niihin olla keskitytty. Nyt siis täytyy ottaa ne työnalle. Lopuksi teimme vielä yksittäisenä puomia ja A:ta.

Hilla oli aivan mieletön puomilla. Se pysähtyi niin tiukasti 2on2off-asentoon että takapää oikein nousi ilmaan kun etupää töppäsi. A:lla Hillalla on juoksukontakti ja sekin sujui hyvin.

Luna teki myös superhyvin puomin ja pysähtyi tiukasti. A:lla ihme ja kumma pari kertaa tuli läpi, vaikka Lunalla A:llakin on pysäytys. En kyllä tiedä mistä tämä johtuu, koska tavallisesti se ei ole A:lta tullut läpi, enneminkin puomilta. No, A:takin täytyy siis vielä treenailla ja kattoa malttaako se siihen pysähtyä. A:n pinta kyllä oli totuttua liukkaampi, joten voihan olla että sekin teetti Lunalle vaikeuksia pysähtyä.








lauantai 3. tammikuuta 2015

Mitä kaikkea viime vuonna oikein tapahtui?

Tiivistetty katsaus siihen, mitä viime vuonna oikein koirien kanssa puuhailimme ja myöskin hieman tavoitteita tällevuodelle. :) Aloitetaan ensin Lunasta.

Alkuvuodesta ja keväällä 2014 kävimme agilitytreeneissä koirakoulu ACE:lla Kuopiossa. Kouluttajina siellä oli välillä Janne ja välillä Tiia. Sain ACE:lta paljon hyviä vinkkejä ja kotiläksyjä. Joistakin koulutuksista olenkin tänne blogiin aikaisemmin kirjoitellut. Kuopiossa pääsin lähinnä opettelemaan, sitä kuinka nopeaa koiraa tulisi radalla ohjata. Teimme siis paljon pieniä radanpätkiä. Tällöin Lunalla oli vielä hakusessa kontaktit ja kepit, joten niitä emme Kuopiossa tehneeet. Tässä vaiheessa en myöskään osannut vielä yhtään itse suunnitella, mitä ohjaustekniikoita mihinkin kannattaisi tehdä ja kuinka minun tulisi itse sijoittua radalla, jotta pysyn Lunan mukana. Luna kun on niin nopea verrattuna Hillaan, joten jouduin tämän takia opettelemaan ohjauksen kokonaan uudestaan.

 

Keväällä treenasimme myös vepeä ja kävimme BH-kokeeseen tähtäävän kurssin, koska aikomuksena oli suorittaa Lunan kanssa BH-koe. No, toisin sitten kävi.. Vepe ja agi vei lähes kaiken ajan, enkä minä jaksanut enää niin kovin panostaa BH-koetta varten. Päätimme jättää kokeen tälläkertaa välistä.
Lunan kanssa ei olla tokojuttuja oikeastaan tehty, joten olisi ollut kova homma saada se lyhyessä ajassa kuntoon BH-kokeeseen.



Keväällä muutimme Lunan kanssa takaisin kotipaikkakunnalleni. Tämä tarkoitti myöskin sitä, että pääsimme treenaamaan useammin. Keväällä päätin ottaa työnalle kepit. Harkitsin pitkään millä metodilla opettaisin Lunalle kepit, koska aikoinaan Hillan kanssa keppien opettelu ei oikein mennyt putkeen.. No, päädyin sitten kujakeppeihin+verkkoihin. Alkuun opettelimme pelkällä kujalla(pikkuhiljaa kujaa kaventaen), jolla saatiin Lunalle jo alusta alkaen hyvä vauhti kepeille. Kun kepit olivat lähes suorassa linjassa (kuja siis kavennettu kokonaan pois), laitoin muutamia verkkoja vielä avuksi. Sitten vain pikkuhiljaa häivyttelin niitä muutamia verkkoja. Olin itse yllättynyt kuinka nopeasti Luna kepit oppi, vaikka olin varautunut niitä opettelemaan vielä kesälläkin. Tietenkin eri keppikulmia ja lähestymisiä kepeille täytyy aina harjoitella.

                                         
  


Kesällä me ei oikeastaan käyty missään ulkopuolisten agivalmennuksissa vaan keskityimme kontakteihin ja irtoamiseen.
Kesällä kävimme myös vepetreeneissä, jotka olivat vedessä. Ihan hyvin Luna osasi homman :) Luna ui kesällä ihan mielettömän paljon. Kesällä kotipaikkakunnallani järjestettiin ryhmänäyttely, jonne Luna sitten osallistui. Silloin Lunalla oli melko huono karva, mutta saimme tulokseksi silti EH :n, johon olen todella tyytyväinen :) Tuomari oli tosi tiukka, eikä paljon ERI:ä jaellut.







Syksyllä treenasimme paljon oman seuran ulkokentällä ja taisipa muutama ulkopuolinen kouluttajakin siellä käydä pitämässä treenejä. Kävimme myös pari kertaa Kuopiossa treeneissä, sekä Kajaanissa RumaRakissa. Meidän seuralla kun ei koskaan ole ollut talvisin mitään kovin suurta treenihallia niin päätin jo heti syksyllä, että talvella minun tulisi käydä pari kertaa kuukaudessa jossakin isommassa hallissa treeneissä.



Syksyllä suoritimme Lunan kanssa KivaKoirakansalainen- testin hyväksytysti läpi.

Loppusyksystä pääsimme Kajaaniin Rumarakin treeneihin mukaan ja sovimme kouluttajan kanssa, että kävisin talvenajan heillä treeneissä joka toinen viikko. No, niimpä olemme nyt siellä sitten kulkeneet joka toinen viikko ja välillä joka viikko. Luna on kehittynyt ihan huimasti ja myös minä olen saanut paljon hyviä neuvoja kuinka Lunaa tulee ohjata. Pystymme jo hyvin suorittamaan pidempiä ratoja, eikä minunkaan tarvitse olla rataantutustumisessa kokoaikaa kyselemässä mitä ohjausjuttuja mihinkin tehdään. Kajaanissa radat ovat olleet meille juuri sopivia, ei liian helppoja, muttei liian vaikeitakaan. Jokaiselta treenikerralta olen saanut uusia ahaa-elämyksiä ja jokaisen treenikerran jälkeen olen todennut itselleni että ompa minulla sitten taitava koira :)



Tavoitteita/suunnitelmia vuodelle 2015:
- Startata ensimmäisissä virallisissa agilitykilpailuissa talvi-kevään aikana
- Opetella kontaktit vieläkin varmemmiksi
- Saada paikkamakuu kuntoon
- Käydä haku ja jälkitreeneissä
- Käydä ainakin kahdessa näyttelyssä
- Käyttää Luna silmätarkastuksessa
- Treenata mahdollista BH-koetta varten

Jatketaan sitten Hillasta :)

Alkuvuodesta en puuhaillut Hillan kanssa mitään ihmeellisempää, koska asuin vielä silloin eripaikkakunnalla ja Hilla asusti paljon siskoni luona. Kävimme viikonloppuisin kotipaikkakunnalla treenaamassa agia, ilman sen suurempia tavoitteita. Treenasin Hillan kanssa myös aika paljon tokojuttuja. Alkuvuodesta Hilla ei käynyt edes näyttelyissä.



Keväällä Hilla oli muutamia kertoja mukana Kuopiossa agilitytreeneissä ja treenit sujui oikein hyvin. Hillan kanssa agility on niin helppoa :) Keväällä Hilla kävi Joensuun näyttelyssä. Osallistuimme BH-käyttäytymiskokeeseen valmistavalle kurssille kahdelle viimeiselle kerralle ja muutama päivä ennen ilmoittautumista kokeeseen päätin, että lähden kokeilemaan koetta Hillan kanssa. Kyllähän se vähän mietitytti vielä ilmoittautumisen jälkeenkin, että mihinhän tässä on tullut lähdettyä. Uskalsin ilmoittaa Hillan kokeeseen lähinnä siksi, koska tiesin että tuomari ei ole mikään kovin tiukka. Treenasin Hillan kanssa ihan hurjasti kokeeseen viimeisellä viikolla ja minulla oli kokoajan sellainen tunne, ettei Hilla pääse koetta läpi. Terrieri kun keksi jokaisella treenikerralla aina jotain omia juttujaan ja treenit meni välillä niin penkinalle kun vaan voi mennä. Osallistuimme myös mölli BH-kokeeseen ja sehän meni myös ihan pipariksi. Hilla ei totellut ollenkaan ja jo tottelevaisuus osio hylättiin. Jos siis olisi ollut virallisesta kokeesta kysymys, emme olisi päässeet kaupunkiosuudelle.



No, BH-koe päivä sitten koitti ja minulla oli vielä aamulla ennen koetta viisaudenhampaan poisto. Suu oli ihan puuduksissa ja ajattelin, etten varmaan pysty antamaan Hillalle käskyjä. Sille päivälle sattui vielä hirveä hellekin, yli 20 astetta lämmintä ja aurinko porotti suoraan kentälle jossa koe järjestettiin. Jännitin ihan hulluna. Onneksi meidän pariksi sattui mukava rauhallinen lk-collie. Tottelevaisuusosio meni ihan mielettömän hyvin, paitsi paikkamakuusta Hilla pomppasi ylös jollain välin(joka on siis ihme koska Hilla ei yleensä karkaa paikkamakuusta). Siitä siis saatiin nollat, mutta se ei onneksi haitannut koska muut sujui täydellisesti. Tuomari kehui Hillaa hirmu paljon ja erityisesti Hillan seuraaminen on kuulemma ihan täydellistä. Näinollen siis saatiin lippu kaupunkiosuuteen.


Kaupunkiosuus jännitti minua myös, koska Hillahan tavallisesti haukkuu kylällä. Agressiivinen se ei ole, sillä vain on sellainen tapa ilmoittaa. Kaupunkiosuudessa onni oli, että oli lämmin päivä ja Hilla oli jo melko väsynyt. Hilla haukahti kerran tai kaksi (ei siis millekkään erityiselle kohteelle vaan ihan ''muuten vaan''), mutta se ei kuitenkaan haitannut ja pääsimme koko kokeen läpi! :) Hilla on ensimmäinen cairnterrieri suomessa, joka on kokeen suorittanut.

Kesällä kävimme Hillan kanssa parissa agilitykisassa. Molemmille kerroille sattui hirmuiset helteet ja Hilla ei ollut aivan täydessä vauhdissa. Mitään suurempaa emme kisoista saaneet, Hilla teki kuitenkin hienot radat :) Kesällä Hilla kävi myös Oulun näyttelyssä.






Syksyllä Hilla alkoi treenaamaan agilitya siskoni kanssa ja sen jälkeen en ole Hillaa enää kovin paljoa ohjannut. Hilla osallistui Maailman voittaja- koiranäyttelyyn. Hilla pärjäsi siellä melko hienosti, se sai ERI:n ja oli valionarttujen neljäs. Koiria valioluokassa oli melko paljon.



Loppuvuodesta Hilla kävi vielä Helsingissä voittaja näyttelyssä. Sieltä molemmilta päiviltä tulokseksi ERI. Joululomalla olen päässyt Hillan kanssa agilitytreeneihin. Hilla on muuttunut agilityssa ihan eri koiraksi; Se juoksee sen minkä kintuistaan pääsee ja se tekee aika paljon omia ratkaisuja radalla, eikä aina kuuntele ohjaajaa. Hienoa että Hillakin on ''virkistynyt'' :)


Hillalle en oikeastaan osaa tavoitteita asettaa, koska se ei asu minun luona. Suunnitelmissa kuitenkin on, että Hilla astutetaan seuraavista juoksuista ja sittempä se toivottavasti jää mammalomalle :) Mammaloman jälkeen kun Hilla on kuntoutunut, käymme luultavasti joissakin agilitykisoissa. Treenaamme myös ahkerasti tokoa ja saas nähdä jos joskus eksymme tokokisoihin :)